Ehtoollisjuhlaa vietetään aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina, muistaen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä Golgatan ristillä.
Arjen pysäkki on rento iltapäivän kahvihetki yhdessä jutustellen.
Keskustelemme vapaasti Raamatun tekstien pohjalta - ja päivän aiheen ulkopuoleltakin.
Sanan ja Rukouksen iltaan kokoonnumme rukoilemaan yhdessä niin yhteisten kuin henkilökohtaistenkin asioiden puolesta, ja kuulemaan Sanaa sekä todistusta Jumalasta.
Nuorten kahvilaan kokoonnutaan perjantaisin esimerkiksi pelaamaan biljardia ja lautapelejä & nauttimaan pöydän antimista, tai ihan vain oleskelemaan. Ikäraja 16-vuotta.
Pyhäkoulussa lauletaan, leikitään ja opitaan tuntemaan Jeesusta. Kokoonnumme aina kuun viimeisenä sunnuntaina, samaan aikaan päivätilaisuuden kanssa. Lapset odottavat pääsalissa kunnes pyhäkoulun ilmoitetaan alkavan. Kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita, pienemmät vanhemman kanssa.
Naisten yhteysilta on paikka rukoukselle, kahvittelulle ja keskustelulle - täysin luottamuksellisesti. Tila johon saamme tulla toistemme yhteyteen jakamaan ja kuuntelemaan, kasvamaan yhdessä. Tapaamme aina kuun ensimmäisenä tiistaina.
2026
Syyskuu
Pe 11.9 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 13.9 klo 16:00 Päivätilaisuus, Reijo Blommendahl
Ke 16.9 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 17.9 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Erkki Anttikoski
Pe 18.9 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 20.9 klo 16:00 Päivätilaisuus, Tofik Ezzahid
Ke 23.9 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 24.9 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Maija Anttikoski
Pe 25.9 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 27.9 klo 16:00 Päivätilaisuus, Marttyyrien ääni. + Pyhäkoulu
Ke 30.9 klo 13:00 Arjen pysäkki
Lokakuu
To 1.10 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Tofik Ezzahid
Pe 2.10 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 4.10 klo 11:00 Kansainvälinen tilaisuus, Aleksandr Politov
Su 4.10 klo 16:00 Ehtoollisjuhla
Ti 6.10 klo 16:30 Naisten yhteyspiiri
Ke 7.10 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 8.10 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Pertti Vääräkoski
Pe 9.10 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 11.10 klo 16:00 Päivätilaisuus, puhe Jarkko Kuusisto , juonto Tofik Ezzahid
Ke 14.10 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 15.10 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Erkki Anttikoski
Pe 16.10 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 18.10 klo 16:00 Päivätilaisuus
Ke 21.10 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 22.10 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Maija Anttikoski
Pe 23.10 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 25.10 klo 16:00 Päivätilaisuus + Pyhäkoulu
Ke 28.10 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 29.10 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Tofik Ezzahid
Pe 30.10 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Marraskuu
Ti 3.10 klo 16:30 Naisten yhteyspiiri
Ke 4.11 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 5.11 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Pertti Vääräkoski
Pe 6.11 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 8.11 klo 11:00 Kansainvälinen tilaisuus, Aleksandr Politov
Su 8.11 klo 16:00 Ehtoollisjuhla
Ke 11.11 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 12.11 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Erkki Anttikoski
Pe 13.11 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 15.11 klo 16:00 Päivätilaisuus
Ke 18.11 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 19.11 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Maija Anttikoski
Pe 20.11 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 22.11 klo 16:00 Päivätilaisuus
Ke 25.11 klo 13:00 Arjen pysäkki
To 26.11 klo 18:00 Sanan ja Rukouksen ilta, Tofik Ezzahid
Pe 27.11 klo 19:00 -22:30 Nuorten kahvila
Su 29.11 klo 16:00 Päivätilaisuus + Pyhäkoulu